Kun joku lapsista saa soittaa siivouskelloa ennen ruokapiiriin tulemista, alkaa tohina. Ponit menevät omiin koreihinsa, maatilaneläimet omalle paikalleen, matot rullataan siisteiksi, pelit asettuvat hyllyihin ja kynät kuppeihin. On aika siivota.
Siivouskello sen kertoo ja lapset siivoavat omat leikkinsä niille kuuluville paikoille.
Siivouskello, jonka ääni on yhtä kova kuin pikkuriikkisen tonttulakin kilikello, toimii moitteettomasti. Lapset haluavat kilvan soittaa sitä, koska se on maagista. Kun kello soi, niin alkaa tapahtua ja mitään ei tarvitse kenenkään sanoa. Mutta se soi useimmiten vain kerran päivässä, ainoastaan ennen siivoamista.
Saimme jatkoa siivouskellolle kun hankin kerhoomme ruokakellon, sitä soitetaan silloin kun aloitamme yhdessä ruokailun. Kun lapset ovat pesseet kätensä, hakeneet jääkaapista eväänsä ja asettuneet pöydän ääreen, silloin soi ruokakello.
Ruokarukouksemme kuuluu näin: maasta versoo vilja tämä, armaan aurinkoisen kypsyttämä, rakas taivas, rakas maa, teitä emme tahdo unohtaa. Siunaa ruokamme, aamen. Hyvää ruokahalua!
Tämä on aikamoinen jumppa ja samalla rukous. Se alkaa siitä, että olemme kyykyssä, siitä se vilja versoo ja nousemme hiljalleen ylös, kätemme kohti taivaita kuin viljava vehnä.
Koska ruokakello toimi todella hyvin ja se herätti lapsissa suurta kiinnostusta, hankin seuraavaksi kirjakellon. Sitä tarvitsemme silloin, kun lasten tulee laittaa omat kirjansa takaisin hyllyyn ja aloitamme yhdessä yhteisen lukuhetkemme. Kilikilikili ja omat kirjat laitetaan hyllyyn.
Hiljaisuuskello se se on täyttä taikaa. Usein jo pienikin häly saa jonkun lapsen tarttumaan hiljaisuuskelloon. Hetken havahtuminen, kellon pikkuinen kilinä ja kaikki puhuvat taas hiukan pienemmällä äänellä. Joskus tulee jopa aivan hiljaista ja silloin on hyvä leikkiä rauhassa, kunnioittaa toisen työtä, kuunnella ja keskittyä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti