Huutoja ja kuiskauksia Palsanmäen johdolla

Me Saapaslaiset olemme onnekkaita, pääsimme eturiviin todistamaan sitä, että suomalaiset ovat todellista markkinakansaa. Saimme huimasti lahjoituksia, huutokaupattavaa tuli ovista ja ikkunoista. Tällä summalla, jonka suomalaiset ( ja ainakin yksi espanjalainen ) meille huusivat, saamme taatusti ensi vuoden iltapalat nuorillemme Pacosin Tuvan Saapasiltoihin!

Väkeä alkoi kertyä ravintola Kukkoon jo heti puolen päivän jälkeen. Asettelimme lahjoituksia lavalle, pöydille ja tauluja seinille huutokauppaa varten. Kauniita esineitä, kiuaskivet, Tiffanylamppuja, viinipulloja, koruja, pelastusliivit, nahkarotseja, kahvimylly, you name it!

Juttu luistaa ja huutoja kuuluu!

Huutokauppa alkoi kello neljä, jolloin huudettiin ensimmäinen esine, kuparipannu, kuten huutokauppa alkaa Suomessakin. Se huudettiin yhdeksälläkympillä! Wau!

Aki Palsanmäellä juttu kulkee, hänen tyylinsä kyllä saa nauramaan. Esineistä hän keksii kaikenlaista, täytyy sanoa, että kaikki meni kaupaksi, ainakin jollain hinnalla, tarinoiden kuljettamana. Yleensä aloitettiin viidestä eurosta ja siitä lähdettiin korottamaan. Voi elämän kevät!

Tipi Tapan ravintoloitsija osti Suomen lipun liehumaan!

Heli Palsanmäen rähmäpullat vietiin käsistä. Hän oli leiponut ne Kukon keittiön uunissa aamupäivällä, joten olivat tuoreita.

Kiitos kaikille lahjoittajille ja huutajille. Olipa sellainenkin herrasmies,  joka lahjoitti lippiksen, ja sanoi huutavansa sitä itse viiteenkymppiin asti, jos se menee sen yli, menköön. Mutta ainakin 50€ siitä saatte. Hienosti pelattu, vai mitä!

Tässä Laura Pippuri sai tietää kuinka suuren summan ihmiset olivat Saappaalle huutaneet!

Saimme huippuhienon summan 1630€ tai ainakin jotain sinnepäin! Sillä rahaa oli enemmän kuin mitä kirjuri hinnoiksi kirjasi. Ihmiset maksoivat enemmän kuin olivat huutaneet! Mitäs siihen sanotte!

Helsinki, synnyinkaupunkini maaliskuussa

Helsinki, se tässä tulee ensimmäisenä mieleen, että onko tapahtunut jokin ydinräjähdys, josta olen tietämätön? Kaikkialla on aivan hiljaista shhhh, ketään ei liiku ulkona, ei ketään näy missään...Vain 
onneton, haalistunut lumi odottelee ehkä heräileviä auringonsäteitä, kuusenlatva heiluu hiukan, elämää taitaa sittenkin olla. Tämä on kuitenkin aika iso asuinalue kerrostaloineen.
Nyt taidan viimein ymmärtää, miksi suomalaiset katselee toisiaan niin epäilevästi.

Facebuukki toivottaa hyviä huomenia minulle, että Helsingissä 
sataisi tänään lunta! Se myös tiedustelee, että olenko siihen valmis. Noh, juuri avasin matkalaukun ja siellä on kolme nailonsukkaa, 
kaikki eri paria. En taida olla ihan valmis. Hörppään maailman parasta kraanavettä.

Itiksen Citymarketissa hääräilee yhtäkkiä Babafoodsin Daniel, maailman ihanimmat hummukset tulee tästä Ronitin, Tomerin ja Danielin hummustehtaasta. Hyllyllä on hummuksen lisäksi kaikenlaista muutakin babailuruokaa!

Kassaneiti katsoo silmiin ja toivottaa hyvää viikonloppua, hän on 
availlut ostospusseja valmiiksi asiakkaille. Mercadonaa, 
Mercadonaa.. Näen välähdyksen Mercadonan, muiden kassojen kanssa alati höpöttävän, kassaneidin, joka on käynyt kauppaketjun oman meikkikoulun (opetussunnitelman mukaan; vahva meikkivoide, vaaleasiniset helmiäisluomet, kirkkaan anilliininpunainen huulipuna)

Vaikka Citymarketin kassa katsoikin minua silmiin, niin kukaan muu ei katso. Kuinka ihmeessä suomalainen on oppinut 

välttelemään katsekontaktia näin hyvin. Ei auta vaikka koitan katsoa jokaista vastaantulijaa silmiin, ei auta, katse pysyy maassa, seinässä tai harhailee jossain sfääreissä muuten vaan. Jokakertainen hämmästys, kun tulen Suomeen.

Ohimennessäni kuulen kuinka luontaistuotteen myyjä pyytää 
asiakasta kertomaan sitten tuotteen kokeilun jälkeen, 
miten tuote on vaikuttanut, " ihan niinku tapauskeissinä".
Tapauskeissinä...jepjep, uusi sana, ainakin minulle, 
muistuttaa sanontaa "elämä on laiffii".

Suomenkieli kehittyy, pysynkö mukana, haha no pysyn, 
helpon iisisti!