Montessoripäivä 3

On aivan selvää, että lapsi haluaa oppia. Oikeastaan häntä ajaa eteenpäin kaikki uusi ja mielenkiintoinen. Hän on kiinnostunut lähes kaikesta ja haluaa oppia tekemään kaiken itse, jopa rasittavuuteen asti. Meidän on syytä kunnioittaa tätä loputonta oppimisen halua!

Siitä ei kuitenkaan milloinkaan saa ärsyyntyä tai antaa lapsen ymmärtää, ettei hän osaa eikä kukaan jaksa opettaa. On hyvin vähän asioita maailmassa, joita lapsi ei oppisi, jos hänelle se taito näytetään rauhallisesti ja lapsen kehitystaso huomioiden. Lapsen uskomatonta voimaa, absorboivaa mieltä voimme vain ihailla.

Siksi on tärkeää, että ohjaaja miettii aina ennenkuin alkaa tekemään mitään lapsen puolesta, että osaisiko lapsi tehdä tämän itse.

Mitäpä jos pysähtyisin miettimään millä keinoin sen voisin lapselle opettaa. Lapsi arvostaa suuresti sitä, että hänelle vaivaudutaan näyttämään asioita. Hän on kiitollinen siitä, että hänen taitoihinsa ja haluunsa oppia luotetaan. Hän huomaa sen, että hänen toiveitaan oppia kunnioitetaan ja niinpä hän oppii kunnioittamaan myös itseään ja sitä kautta muita.

Otetaanpa muutama esimerkki.
Lapsi on juuri aloittanut päiväkoti- tai kerhotaipaleensa noin kolmivuotiaana. Hänelle on aina kiireen vilkkaa laitettu kotona kengät jalkaan, jotta päästään ajoissa lähtemään. Mutta meilläpä on kerhossa hänelle aikaa. Meillä on aikaa opetella laittamaan kengät itse jalkaan. Sen ei ole niin väliä jos ne menevät vääriin jalkoihin, tärkeää on se, että lapsi yrittää itse. Tässä touhussa ohjaajan kannattaa olla vieressä ja antaa hyvin rauhallisesti ohjeita niin sanallisesti kuin näyttäenkin.

Harjoittelussa voi vierähtää viikko jos toinenkin, mutta voi sitä riemua, kun ne kengät ensimmäisen kerran on kokonaan itse jalkaan laitettu. Muunmuassa tällaisesta kokemuksesta alkaa lapsen usko omaan osaamiseen karttua.

Kunnioittamiseen liittyy myös se, ettei lapselle huudeta tai olla vihaisia. Jos lapsi käyttäytyy haastavasti on siihen syynä yleensä jotain muuta kuin miltä se ensimmäisenä näyttää.

Esimerkiksi ryhmätoiminnoissa lapsi saattaa tölväistä kaveriaan joko fyysisesti tai henkisesti. Joskus tilanne voi johtua siitä, ettei nämä lapset tule tässä leikissä toimeen keskenään, heillä saattaa olla samanlainen kilpailuvietti, toinen ei kestä toisen osaamista tai yksinkertaisesti sosiaaliset taidot ovat sillä hetkellä rajalliset. Aivan kuten meillä aikuisillakin. Näissä tapauksissa on melkoisen turhaa sanoa esimerksiksi että olkaa kiltisti, ei saa riidellä tai ottaa riehuja pois tilanteesta.

Ei kukaan halua tahalliseti riidellä kenenkään kanssa, ellei ole sitten yliväsynyt ja todellisen rauhoittumisen eli unen tarpeessa. Näin ollen hetki kirjan ääressä omissa oloissaan tai ohjaajan kanssa voivat helpottaa oloa.

Tekemisen tulee olla sellaisella tasolla koko ajan, ettei lapselle tule mieleenkään riehua tai häiritä muita. Jos hänellä on koko ajan riittävän haasteellista tekemistä, hän uppoutuu siihen paljon mielummin kuin toisten lasten kanssa kiistelyyn tai riehumiseen.

Jos tilanne kerhossa tai päiväkodissa yltyy pelkäksi riehunnaksi, on ohjaajien aina syytä katsoa peiliin. Olenko minä ajan tasalla näistä töistä, leikeistä ja tehtävistä, joita hyllyillä on. Sillä turhautunut lapsi alkaa helposti riehua.

Alussa sääntöjä kannattaa käydä läpi päivittäin yhteisissä piireissä. Kun sääntöjä toistellaan ja niistä puhutaan kauniisti ja yhteisesti, ryhmä alkaa muistutella itse omia jäseniään sääntöjen noudattamisessa.

Muistutella voi esimerkiksi näin; muistathan kävellä, mehän emme juokse täällä, huomasitko, että sinulla jäi alusta pöydälle tai rullaisitko vielä maton omalle paikalleen, kiitos!

Kieltoja tulee välttää mahdollisuuksien mukaan, ei siis ; älä juokse, älä huuda tai älä unohda.

Kun lapsi, joka juoksee mielellään paikkaa vaihtaessaan, vihdoin muistaa edes kerran kävellä, on todella tärkeää kehua lasta tästä onnistumisesta. Hei upeaa, muistit kävellä, hieno juttu, hyvähyvä!

Terveyskeskus

Meillä on aivan upea kunnallinen terveysasema ja omalääkärisysteemi. Jos on kiireellinen asia, urgenciaan pääsee nopsasti. Los Bolichesin terveysasemalla on vapaaehtoinen tulkkipalvelu ma-pe klo 9-11.

Minut on leikattu kahdesti Costa del Solin sairaalassa Marbellassa. Kumpainenkin kerta jäi mieleeni positiivisesti. Kaikki meni ajallaan, yhtään ei tarvinnut jonottaa eikä odottaa. Leikkaava lääkäri ja anestesialääkäri kävivät kummatkin moikkaamassa minua ennen leikkausta, he kertoivat keitä ovat ja mitä aikovat tehdä. Leikkaava lääkäri ruksasi paksulla mustalla tussilla vasempaan poskeeni merkin, jotta olemme samaa mieltä siitä, kumpi korvani leikataan.

Leikkauksen jälkeen minua kävi useasti katsomassa sairaanhoitaja ja lääkäri kävi päästämässä kotiin.
Sain hyvää ruokaa ja huoneestani näin auringossa kimaltelevan Välimeren.

Koska minulla on familiaarinen hyperkolestrolemia joudun syömään statiineja. (Vaikkakin tiedän, että korkea kolesteroli ajatellaankin nykyään kehon tulehdustilana. En silti uskalla olla syömättä näitä.) Kolesteroliarvoni ovat olleet jopa yli kymmenen. Suomessa asuessani sain taistella itselleni korvattavat kolesterolilääkkeet. Jorvin sairaalan sisätautilääkäri kehoitti minua muuttamaan ruokavaliotani, ikävä kyllä se ei suuresti vaikuta perinnöllisesti korkeaan kolesteroliin. Otin yhteyttä tunnettuun kolesterolilääkäriin, joka puhelinkeskustelumme perusteella kirjoitti minulle sellaisen todistuksen, jolla vihdoin sain lääkkeet korvattaviksi. Nehän on ihan sairaan kalliita Suomessa.

Kerran on lekuri mennyt hutiin diagnoosinsa kanssa. Hän nimittäin sanoi, että olen tanssinut liikaa balettia kun valitin nivelkipua. Seuraava lääkäri otti minut onneksi vakavammin ja sain hyvän lääkkeen jatkuviin nivelkipuihini. Sen jälkeen muutin myös ruokavalioni lähes kokonaan, mutta siitä sitten myöhemmin lisää. (Kiitos terveelliseen ravintoon perehtyneet Ami Jatila ja Hanna Huttunen)

Sitä sun tätä kremppaa on silloin tällöin ja siksi minulle on tullut tutuksi laajasti erilaiset erikoislääkärit ja sairaalatutkimukset. Kun Suomessa tutkimushuoneessa on yksi hoitaja, Espanjassa on vastaavassa tutkimustilanteessa yksi lääkäri ja kolme hoitajaa. Miten ihmeessä tämä voikaan olla mahdollista? Noin taloudellisesti? Kun ajattelemme, hmmm...niin tiedättehän, niitä ainaisia korkeita veroja ja kansalaisten loputonta jupinaa.

Verikokeet otetaan huoneessa, jossa on samanaikaisesti neljäkin ihmistä käsivarsi ojossa. Ei siinä mitään väliverhoja ole. Homma etenee sutjakasti ja pälpätys on ainoastaan mukavaa.

Summa summarum, olemme niin onnekkaita, kun meillä Espanjassa on näin laadukas ja upea terveydenhoitojärjestelmä. Kun luen uutisia Suomen terveysasemien ja sairaaloiden ahtaudesta ja tilasta, muistan aina kiittää Los Bolichesin omaa lääkäriäni Maria del Carmenia, Costa del Solin sairaalan henkilökuntaa ja Care de Mijasin huippuammattilaisia. Gracias, gracias!

Ajanvaraus terveysasemalla käy helpoiten iltapäivällä kolmen jälkeen, kiireisimmät ovat näes jonottaneet ennen siestaa.
Viimeksi tosin varasin ajan käydessäni aamulla verikokeessa.
Kummatkin sujuivat kymmenen minuutin sisällä.

Ps. verenpainelääke maksaa noin 40 senttiä kuukauden annos, kolesterolilääke jotain alle femman.
Apteekeissa voi lisäksi mittauttaa verenpaineen ja punnita vastasyntyneet.

Montessoripäivä 2

Kerron tässä sarjassa kuinka Montessorimetodin saa toimimaan sovellettuna missä tahansa kerhossa tai päiväkodissa. Perinteiset lelut toimivat, ohjaajan mielikuvituksella on katto korkealla, seinät leveällä ja ikkunat avoinna. Sillä itse aloitan toiminnan kesän jälkeen lähes aina tyhjästä.

Jo toisena päivänä täytyy iloisena todeta, että tavaroiden, pelien ja leikkien takaisin vieminen on melkein kaikille jo aivan tuttua. Lapset oppivat todella nopeasti tällaisen asian, meidän ohjaajien tehtäväksi jää vain kauniisti muistuttaa mihin mikäkin kuuluu ja opastaa lasta ystävällisesti.

On tärkeää että lapselle näytetään mahdollisimman lähelle omaa osaamistasoaan vastaavia töitä. Aivan alussa tämä onkin haastavaa ohjaajille, koska lapsen taitoja ei vielä tunneta. Pienillä observaatioilla saadaan kuitenkin jotain selville, esimerkiksi hakeutuuko lapsi legojen ja palikoiden äärelle vai sellaisen hyllyn eteen, jossa on askarteluun liittyvää. Tässä vaiheessa lapseen voi tutustua mukavasti myös kysellen mitkä ovat hänen lempitehtäviään, tykkääkö lapsi piirtää, maalata, leikkiä nukeilla, vai rakennella leegoilla. Ujoinkin lapsi yleensä vastaa jotain tai osoittaa sormellaan johonkin tehtävään.

Alussa, kun sääntöjä tulee toistella useinkin, ne kannattaa perustella hyvin ensin itselleen. Miksi ei saa juosta? Miksi ei saa mennä toisen leikkiin kysymättä lupaa? Miksi minä aikuinen en voi leikkiä lapsen kanssa automatolla, parkkeerata pikkuautoa parkkiruutuun ja leikkiä parkkitalon hissillä?

Jos sääntöjä ei ole perustellut itselleen ensin, niitä on vaikea perustella lapselle. Ainakaan aikuinen ei silloin kuullosta kovin uskottavalta. Sääntöjä ja niiden opettamista lapsille kannattaa mietiskellä itsekin alkuviikkoina usein. Se, että ne on aikuiselle pläkkiselviä, osoittaa lapsille sen, että ne ovat myös todellisia, niistä ei tarvitse keskustella mielipitein, ainakaan päivittäin ja ne koskevat kaikkia, myös aikuisia. Säännöt on luotu siksi, että kaikilla on hyvä olla, ne ovat oikeudenmukaisia ja niitä kunnioitetaan. Kyseessä ei ole aikuisen inhottavaa vallankäyttöä, vaan säännöt suojelevat jokaista lasta. Sitä arkaa, tunnollista ja ujoakin.

Kun aktiivisimmat lapset saadaan työn pariin on aika huomioida hiljaisemmat ja rauhallisemmat lapset. He saattavat joskus jäädä syrjään, mutta tässä on oivallinen tilaisuus tutustua heihin. Aikuisella jää hyvin aikaa ottaa sitä pientä kädestä ja miettiä yhdessä mitä olisi kiva tehdä. Usein tämä alkuhetki ja se mitä silloin tehdään,  on lapsella mielessä niin, että hän ujouden yllättäessä hakeutuu juuri tähän ensimmäiseen tehtävään, joka on tehty yhdessä, ensimmäisenä päivänä, sen turvallisen ohjaajan kanssa.

Säännöt, joita noudatetaan

Säännöt on luotu siksi, että kaikilla on hyvä olla, kukaan ei jää syrjään ja hiljaisempikin lapsi pääsee esille. Oikeudenmukaisuutta ja työrauhaa täytyy vaalia päivittäin.

Säännöt koskevat kaikkia, myös ohjaajia, vierailijoita, vanhempia, uusia lapsia, nuorimpia lapsia ja villeimpiä lapsia. 

Sääntöjä noudatetaan mukisematta. Niiden noudattamisesta 
voidaan vaikka päivittäin keskustella rauhallisesti piirissä, yhdessä. Sääntöjen läpikäyminen ja niiden selventäminen auttavat siinä, että niitä noudatetaan hyvin. Tuskin koskaan lapsi kyseenalaistaa näitä selkeitä sääntöjä.

Sisällä kävellään (sisällä ei siis juosta tai loikita vaan kävellään). Kävelemistä voi harjoitella piirissä niin, että ohjaaja näyttää miten kävellään, jonka jälkeen lapset saavat vuorollaan kävellä pienen muutaman askeleen lenkin piirin keskellä.

Tehtävä/leikki tai peli haetaan hyllystä itse ja se palautetaan sinne takaisin siistinä ja kauniina seuraavaa lasta varten. Myös työalusta, jota pidetään pöydällä, viikataan kauniisti ja työskentelymatto rullataan omalle paikalleen.Huomatkaa kuitenkin, että aikuinen on loppupeleissä vastuussa ympärisöstä.

Toisen työtä ei saa häiritä, siihen ei saa koskea tai puuttua ilman kyseisen lapsen suostumusta. Jos lapsi haluaa leikkiä toisen kanssa, hänen tulee pyytää siihen lupa siltä lapselta joka on työn valinnut. Tässä kohtaa ohjaajan on hyvä useinkin olla jollain tavalla läsnä, ainakin kuulolla, että kuinka asia esitetään. Jos lapsi ei halua jakaa työtään vaan tehdä sitä yksin, hän voi sen kauniisti toiselle sanoa. Lasta voi tähän opastaa vaikka; haluan tehdä tätä yksin, mutta kohta voin tehdä sinun kanssasi tai teen tätä mieluiten yksin, kiitos kysymästä. Uskokaa tai älkää niin tämä toimii.

Tässä työtä aloitellaan...

Ja nyt se on lähes valmis.

Jos jollakulla on asiaa toiselle niin hänen luokseen kävellään ja sitten kerrotaan asia. Ei siis huudella pöydästä tai yli huoneen. Tämä on erittäin hyvää päivittäistä hyötyliikuntaa meille kaikille. Etenkin alkusyksyllä tuolilta on noustava tämän tästä muistuttamaan lapsia siitä, etteivät he voi huudellen kutsua minua auttamaan, vaan heidän on käveltävä luokseni.

Useimmille lapsille tulee jossain vaiheessa tarve puhella niinsanottuja pissakakkajuttuja. Se onkin aivan sallittua, lapsen voi ohjata ystävällisesti vessaan puhelemaan nämä asiat. Lapselle voi sanoa esimerkiksi näin; voit puhua vessasanoja täällä vessassa vaikka kuinka monta tuntia, jos haluat. Mutta sitten kun haluat lopettaa niin tule vaan pois vessasta.
Yleensä vessasanojen toistelu jää tähän. Kukapa sitä yksin vessassa haluaa puhella rumia.

Joskus sääntöjen noudattaminen voi aiheuttaa pientä ja joskus suurta vastustusta, varsinkin jos kyseessä on ensikertalainen.  Tämä pikku ensikertalainen haluaa ehkä myös kokeilla aikuisen tarkkuutta ja hänen vaikutusvaltaansa.

Aikuisen ei tule pelätä itkua millään tavalla tai olla siitä hämmentynyt. Itku kuuluu asiaan, se on lapsen tapa vastustaa ja on aivan ymmärrettävää. Tässä sääntöjen harjoittelussa tarvitaan lempeyttä ja tiukkuutta yhtäaikaa. 
Jos itku tulee, niin lapsen lähellä on hyvä olla, ettei hänellä ole turvaton olo.
Mutta sääntö on silti sääntö, jota noudatetaan. Ei siinä ole sen kummempaa draamaa. Ja aivan varmasti lapsi muistaa säännön jo seuraavalla kerralla hienosti. Ja siitä onkin hyvä sanoa lapselle, että hienostihan sinä muistit.
Mutta tähän täytyy lisätä kyllä, että hyvin harvoin lapsi vastustaa sääntöjä, etenkin kun hän huomaa, että ne ovat suunnattu kaikille ja ne ovat kaikille samat, yhtä pitävät ja oikeudenmukaiset.

Huomatkaa että saksia kannetaan näin. Aina!

Kun lapsi ottaa tehtävän hyllystä, se tulee tehdä loppuun asti kunnolla. Olenpa ottanut tavakseni sanoa, että tehdään tämä työ huolellisesti, sillä meillä on viisi tuntia aikaa. Noh, ehkä ei aina ole, mutta se antaa lapselle perspektiiviä ja ajantajua, että ei ole kiire. Kiireen poistoa on muutenkin lähes päivittäin, on tärkeää saada lapsi nauttimaan hetkestä, rauhasta ja kiireettömyydestä.
Kun lapsi tekee tehtävän huolella, niin voi sitä ylpeyden määrää. Sellainen onnistuminen on niin mukavaa viedä kotiin. 

Montessoripäivä 1

Jos olet kiinnostunut kokeilemaan kuinka montessorimetodi voisi toimia sinun ryhmässäsi, niin tässä on vinkkejä ensimmäiseen päivään. Jatkan antamalla näitä vinkkejä, niin että pikkuhiljaa saat ryhmäsi toimimaan montessorimetodin mukaisesti. Saat mieluusti 
esittää kysymyksiä ja kommentoida, jos jokin asia jää sinua mietityttämään!


Ensimmäisenä päivänä, kun pitkän kesäloman jälkeen lapset taas hiljalleen palaavat kerhoon, on monta asiaa, jotka ohjaaja on jo valmistellut etukäteen.
(Valmisteltu ympäristö, the prepared environment)

Montessoriympäristöstä on vastuussa tietenkin aina ohjaaja.
Kaikkien tavaroiden, esineiden, pelien ja leikkivälineiden sekä askartelumateriaalin tulee olla ehjiä, kauniita, puhtaita ja houkuttelevia.
Ympäristön tulee olla valmisteltu lasta varten niin, että se vetää lasta puoleensa.
Jos hyllyissä on jotain sellaista jota lapset eivät juurikaan käytä tai johon he eivät tartu, sellaiset kannattaa ottaa pois, ainakin hetkeksi. Muutaman viikon päästä työn voi palauttaa ja katsoa millaisen vastaanoton se nyt saa.
Palapelien tulee olla sellaisia, että niissä on kaikki palat tallella. Pelien tulee olla aina käyttökelpoisia. On tärkeää, että lapset itsekin oppivat huolehtimaan ympäristöstään pikkuhiljaa. Kaikki esineet ja tavarat ja työt ,joiksi me kutsumme tehtäviä ovat montessoriympäristössä jonkin syyn takia. Siellä ei tule olla mitään turhaa, rikkinäistä tai siivotonta.

Ympäristö tulee suunnitella sellaiseksi, että lapsen helppo toimia siellä.

Itse olen laittanut tietyille hyllyille lautapelit, seuraavalle kauniissa koreissa olevia tehtäviä, esimerkiksi magneettityö, suurennuslasityö, pienet rakennustehtävät, tangramin ja numerot ja napit. Yksi hyllystö kannattaa varata askarteluille ja kätten töille; liitupiirustukselle, kynäpiirrustukselle, liimailutyölle, leikkaustyölle ja ompelutehtäville.

Kaikissa tehtävissä vain ohjaajan mielikuvitus on rajana. Kun oppii työn puitteet on niitä helppo suunnitella ja laittaa esille lasten käyttöön. 

Tärkeää on laittaa työ hyllyyn niin, että siinä on kompaktina settinä koko se kalusto, jota siinä tietyssä tehtävässä tarvitaan; esimerkiksi liimaustyö, tähän tehtävään kuuluu liimailualusta, laatikko, jossa liimailukuvat ovat ja liima.
Tämä liimilusetti on järjestyksessä hyllyllä niin, että alimmaisena on liimausalusta, sen päällä laatikko, jossa on kuvat ja laatikossa liima.
Paperinipun voi pitää erikseen jossain kohtaa hyllyä niin, että siitä voi ottaa paperin kaikkiin paperia tarvittaviin tehtäviin.

Helpottaaksemme omaa ajatteluamme näissä tehtävien suunnitteluissa pitäkäämme mottona sitä, että lapselle olisi aina hyvä esitellä uusi haaste sinä sen tehtävän ainoana haasteena. Jos harjoittelemme leikkausta, ei siihen tehtävään kuulu mitään muuta kuin leikkaaminen.

Leikkaustyö onkin hyvin suosittu etenkin 3-4-vuotiaiden mielestä, sillä sitä harvemmin esitellään näin hienosti ja kattavasti kotioloissa. Kaikista tehtävistä voimme ottaa ilon irti.
Leikkaustyössä saa mielihyvin käyttää kauniita värillisiä papereita, joita leikataan. Paperiin kannattaa piirtää viivoja, joita pitkin sakset kulkevat. Viivan täytyy tulla paperin yli, jotta sakset voivat aloittaa leikkaamisen aina paperin reunasta. Eli ympyrä keskellä paperia ei ole hyvä kuvio leikkaustyötä aloittelevalle lapselle.

Viivalliset paperit, joita kannattaa tehdä useita kymmeniä valmiiksi, voidaan asettaa kauniiseen koriin tai rasiaan, jonne laitetaan myös yhdet sakset ja halutessaan leikkaustyön jatkeeksi voi tehdä pieniä kauniita kuoria, jonne lapsi voi laittaa leikkelemänsä suikaleet kotiin vietäväksi. 

Ensimmäisenä päivänä lapsia on kuusi, kaksi viime lukukaudelta, joille hyllystömme onkin jo tuttu ja neljä uutta lasta joiden kanssa aloitamme aktiivisesti ohjauksen ja ympäristöön tutustumisen.

Tervehdimme tietenkin ja esittelemme itsemme, katson lapsen kanssa mihin hän voi ripustaa takkinsa ja mihin laittaa kenkänsä. Sitten otamme yhdessä eväät repusta ja viemme ne yhdessä jääkaappiin. Näin lapsi näkee minne eväät viedään ja miltä hyllyltä ne löytyvät, kun eväiden syönti alkaa. Kaikessa toiminnassa pyritään siihen, että lapsi pystyy tekemään asiat itse.
He kokevat omatoimisuudestaan suurta ylpeyttä.

Ohjaan lapsen hyvin kokeilevasti leikkeihin, kysyn häneltä tykkääkö hän piirtää, pelata vai ehkä pikku poneista tai pikkuautoista. Aina uusi lapsi ei halua tehdä mitään, vain katsella mitä muut tekevät. Se onkin aivan sallittua, kunhan muistamme sen, ettei toisen lapsen valitsemaan työhön kuitenkaan saa koskea. Annamme kaikille lapsille aina työrauhan ja kunnioitamme heidän valisemaansa työtä.

Alkumetreillä onkin aina haastavaa koittaa löytää lapselle häntä kiinnostavia tehtäviä. Jos hän haluaa piirtää menemme yhdessä katsomaan missä on piirustusvälineet, paperi, piirustusalusta ja kynät. Viemme ne yhdessä pöydälle. Ensin kannattaa viedä alusta, sitten tulla hyllylle takaisin ja ottaa kynät, jotka on purkissa vain tätä piirustustyötä varten kauniisti järjestyksessä sekä piirustuspaperi. Ne lapsi osaa viedä itse valitsemalleen paikalle pöydän ääreen. Hän voi aloittaa ja näin samalla tutustumme taas hiukan lisää ja lapsi pääsee heti kiinni tehtäväänsä.

Jos lapsi valitsee esimerkiksi palapelin, tässä kannattaakin olla tarkkana, ettei valita liian vaikeaa tai liian helppoa palapeliä, se onkin haastellista myös ohjaajalle, koska hänen täytyy yrittää arvioida lapsen taitoja jo heti ensi tuntumalta.

Koska alussa on melkoisen tärkeää, ettei lapsi joka osaa ja pystyy tekemään itsekseen jäisi missään tapauksessa seisoskelemaan toimettomana. Aktivoiminen onkin ohjaajan haasteellisimpia tehtäviä. Joskus voi käydä niin, ettei joku lapsi löydä mitään tekemistä valmistelemiltasi hyllyiltä. Silloin on hyvä miettiä, mitä hyllystä puuttuu. Onko esimerkiksi vilkkaille pojille riittävästi rakennusaiheisiä töitä, suuria pienryhmissä tehtäviä projekteja tai urheiluun liittyviä harjoituksia.

Minulla on ollut käytössä niinsanottu kuntosali, se on valmisteltu seuraavasti; kaunis ja kestävä laatikko, jossa on puoliksi leikattu jooga-alusta, pienet kilon puntit, esimerkkikortteja erilaisista jumppaliikkeistä, jumppakuutio, jota heittämällä tulee tehtäväksi jumppaliike sekä kuntosalikortit.

Tämä vapaasti liikuteltava kuntosali on helppo napata hyllystä ja ottaa se johonkin erilliseen tilaan tai vaikkapa ulos ja aloittaa reipas liikunta pienen ryhmän kanssa.
Kuntosali on hyvin suosittu energisten ja liikunnallisten lasten keskuudessa.
Kuntosalikortin saa mukaan sitten kun se on täynnä ja siihen yleensä menee ainakin 10 kuntosalikertaa.

Koska yksi tärkeistä säännöistä on se, ettei sisällä voi juosta, on hyvä että liikuntaa saa kuitenkin harjoittaa hallitusti ja sallitusti kuntosalikorttien kanssa. Toinen mahdollinen idea liikkumiseen sisätiloissa on hyppyneliö. Sen voi laittaa minne vaan syrjäisempään nurkkaukseen vaikka kauniilla teipillä lattiaan. Jumppaneliö on pienehkö alue, johon lapsi voi mennä hyppimään halutessaan.

Sadut ja niiden tarinat

Satujen ja tarinoiden avulla lapsi peilaa omia kokemuksiaan ja ajatuksiaan. Pelottavat sadut tuovat helpotusta ja surulliset lohtua. Lapsi saa ajatuksilleen sanoja. Iloiset sadut tuovat onnea ja naurua, kesäpäivän aurinkoa ja heinän kutinaa varpaisiin.

Avasin tänään vanhan koulukirjan, jossa oli Grimmin satu vanhasta vaarista ja pojanpojasta.

Vanha vaari oli jo heikko ja hänen silmänsä olivat sumenneet ja korvansa käyneet kuuroiksi ja töin tuskin jaksoi lusikkaansa pidellä. Hän sotki syödessään ja sepä iljetti hänen poikaansa ja miniäänsä. He ostivat muutamalla äyrillä vanhalle vaarille saavin, josta hänen tuli syödä.

No siinä iltana muutamana pikkuinen pojanpoika yritti rakentaa laudoista kaukaloa, isä kyselemään, jotta mitä sinä poikani teet? Minä teen kaukaloa sinulle ja äidille, vastasi poika, saatte syödä tuosta, kun minä tulen suureksi. Mies ja vaimo katsahtivat toisiaan ja alkoivat itkeä. Niinpä vaari otettiin takaisin syömään yhteiseen ruokapöytään ja kukaan ei enää moittinut vanhaa vaaria vaikka hän joskus läikyttikin pöydälle.

Tästä sadusta tulee mieleen paljonkin, vaikkapa se, että kuinka tarkkaan ja herkästi lapset seuraavat sitä, miten me aikuiset muita kohtelemme. Ja kuinka tarkkoja meidän tulee olla siitä, mitä sanomme ja kuinka toimimme, jos näemme heikkoja, kiusattuja tai kärsiviä.

Entäs, mikä oli tämän tarinan opetus?
Ajattelisin, että tämä tarina haluaa opettaa meille ainakin kaksi asiaa. Ensinnäkin sen, ettei heikompaa koskaan saa kohdella huonosti. Ja sen, että se, miten me kohtelemme muita, sen tavan lapsi meiltä oppii. Se jos jokin on tämän päivän haasteemme.
Meidän maailmassamme on köyhyyttä, pakolaisia, sairaita ja vanhuksia, on syrjään vetäytyneitä ja epävakautta.

Ainoa varteenotettava keino on, jos haluamme opettaa lapsille erilaisia asioita, käytöstapoja tai moraalikäsityksiä, on olla itse esimerkkinä. Mielummin hyvänä kuin huonona, mielummin avarakatseisena kuin ahdasmielisenä. Mielummin hyväksyvänä kuin torjuvana.

Kaiken lisäksi tämä tarina vanhasta vaarista voisi hyvin olla totta tänäkin päivänä. Ja monella tavalla onkin. Ikävä kyllä!

Muistan, kun oman työelämäni alkuaikoina sanottiin, että Grimmin sadut on liian pelottavia lapsille. Tänä päivänä alle kouluikäinen lapsi katsoo sellaisia elokuvia ja videoita, että nykyiset Grimmin sadut ovat niiden rinnalla vaaleanpunaista pumpulihattaraa.

Videoilla tapellaan, ammutaan, riehutaan ja sotketaan. Mitähän niistä jää lapsen mieleen? Sekasortoa, epätoivoa ja kaaosta?

Alle kouluikäisen satujen tulisi olla hyvin pitkälle sellaisia, jotka oikeastikin voisivat olla totta. Kuten tämä tarina vanhasta vaarista. Pitää muistaa, että pieni lapsi vasta hahmottelee tätä meidän ihmeellistä maailmaamme, hän opettelee ymmärtämään mikä voi olla totta ja mikä ei. 

Sadut edistävät mielikuvituksen kehittymistä ja ne vievät lapset sellaisiin paikkoihin, joissa he eivät ole ennen käyneet.

Satu saa olla pelottavakin, jos pelko voi tavalla tai toisella oikeasti liittyä lapsen elämään esimerkiksi eksyminen, varastaminen, kiusaaminen tai sairaalaan joutuminen. Sadun kautta lapsi voi käsitellä asiaa. Siitä voi puhua yhdessä ja lapsi saa pelolle sanat. 

Minusta tarina vanhasta vaarista on hyvä ja ajatuksia herättävä tarina ja aion lukea sen kerholaisilleni heti maanantaina.

Oletteko lukeneet kirjan Oi ihana Panama?
Kun pikku karhu ja pikku tiikeri lähtivät etsimään parempaa elämää? Oi ihana Panama, unelmieni maa...
Tämä lastenkirja voisi hyvin kertoa meistä ulkosuomalaisista. Hyviä lukuhetkiä!

Vapaus valita!

Valinnan vapaus motivoi, se kehittää itsetuntemusta ja itseluottamusta. Kun lapsi saa itse valita mitä hän tekee, kuinka kauan ja kenen kanssa, toiminta muuttuu varsin mielekkääksi. Montessoripedagogiassa on tärkeää, että lapsi saa itse tehdä valintoja.

Metodin mukaisesti, lapselle valmistellussa ympäristössä, kaikki pelit, leikit, askartelut ja muut tehtävät ovat lapsen tasolla matalilla hyllyillä. Näin kaikki on lapsen saatavilla ja hän voi itsenäisesti valita mitä kulloinkin aikoo tehdä.

Mikäli tehtävä on haastava, siihen voi pyytää aikuisen apua. Usein hankalissa tehtävissä lapsi hakeutuukin aikuisen viereen työtä tekemään. On kuitenkin tärkeää havainnoida, että lapsi ottaa itselleen sopivia tehtäviä hyllystä, esimerkiksi moniosainen askartelusessio, jossa on paljon leikattavaa, aseteltavaa ja liimattavaa kannattaa näyttää lapselle joka jo hallitsee liimauksen ja leikkaamisen.
Lapselle ei tarvitse sanoa, ettet osaa vielä tehdä tätä, vaan hänelle voi sanoa esimerkiksi, että tehdään tätä myöhemmin. Tuskin koskaan lapsi on protestoinut tätä.

Jos ja kun lapsi valitsee itselleen haastavan tehtävän ja suoriutuu siitä, niin voi sitä onnea ja ylpeyttä, pittuuttakin tulee siinä riemussa lisää monta senttiä.

Se, että lapsi saa valita myös leikkikaverin, antaa tehtävään sekä mielen-että työnrauhaa. Kaikkea ei siis tarvitse jakaa, kenen kanssa vaan.
Jos lapsi ottaa tehtävän tai leikin hyllystä ja joku toinen lapsi haluaa liittyä seuraan, hänen tulee kysyä saanko tehdä tätä kanssasi?
Ja jos vastaus on kielteinen, niin se on vain hyväksyttävä.

Lapsella tulee olla oikeus valintaan myös työparin valinnassa. Meillä aikuisilla täytyy olla isot korvat ja näkevät silmät näissä asioissa, ettei ketään syrjitä ja jollekin aina sanota, ettet saa tulla mukaan.
Itse koitan joissain tilanteissa yhyttää lapsia leikkimään jonkun sellaisen lapsen kanssa, joka ei välttämättä olisi heidän oma valintansa, mutta ainahan se ei onnistu, varsinkin kun lapsella on tämä vapaus valita.

On sellaisiakin lapsia, jotka mielellään tekevät aamupäivällä itsekseen hommia ja loppupäivästä hakeutuvat muiden seuraan. Sellaisia, jotka tekevät koko ajan kaverin kanssa ja monia siltä väliltä.

Useimmilla lapsilla on selkeä rytmi. Kun he tulevat kerhoon he aloittavat poikkeuksetta samalla tehtävällä, jokainen aamu. Kun lapsi saa edetä oman rytminsä mukaisesti, hän myös rauhoittuu. Koska tekemisen kanssa ei ole kiirettä. Jos lapsi haluaa tehdä hyllyllä olevaa askartelua koko päivän, niin se sopii. Se on lapsen valinta. Jos hän haluaa pelata Afrikan tähteä monta kertaa peräkkäin, niin se käy. Toivotaan vaan kovasti, että pelikavereita löytyy.

Jokainen kulkee omaa oppimisen polkuaan omalla tahdillaan, omaksuu asiat sitten kun siihen on valmis ja kehittyy täyteen mittaansa, kun saa rauhassa harjoitella.
Siksi valinnan vapaus on tärkeää.

Saapaskahvila

Aurinkorannikon Saapastoiminta on vapaaehtoisvoimin tehtävää työtä kaikenlaisten nuorten kohtaamiseksi. Toiveena meillä on, että myös ne nuoret, joiden luottamus aikuiseen on jostain syystä kateissa, löytäisivät tiensä Saapaskahvilaamme.

Vapaaehtoisina meillä on ihmisiä kaikilta elämän aloilta, meitä tulee erilaisista lähtökohdista ja erilaisista elämänkokemuksista. Meillä on kuitenkin sama päämäärä, nuorten kanssa toimiminen ja heidän kanssaan kulkeminen.

Muutama vuosi sitten minulla oli päiväkerhon puolella opiskelijana Sari Kunnas Kajaanista. Hän kertoi harrastamastaan Saapastoiminnasta johon minä heti, että sellainenhan me tarvittaisiin tänne. Ja eipä aikaakaan kun Ville Viljakainen soitti puhelimeeni ja alkoi tapahtua!

 

Olemme siis hyvin nuori Saapas, emme ihan lapsen kengissä, mutta oransseissa teinitennareissa. Olemme olleet kiitollisia kaikista meidän Saapasvieraistamme, jotka ovat käyneet auttamassa meitä päivystyksissä. Kajaanin Saapas (meidän kummisaapas + Tommi :-)), Jyväskylän Saapas ja ennen joulua vieraili yksi Saapaslainen Itä-Helsingistä, Kontulasta. Muitakin Saapasvieraita on aika-ajoin ilahduttanut meitä (Tuomo :-)), se auttaa rutkasti meidän tiimiämme täällä.

Erityisnuorisotyön sihteeri Ville Viljakainen kävi kouluttamassa meidät jo seuraavana syksynä (2014), silloin koulutuksen kävi kymmenkunta aktiivista. Sittemmin Aurinkorannikon Saapaskouluksesta ovat vastanneet Suomalaisen koulun erityisopettaja Laura Pippuri ja samaisen koulun psykologi Camilla Lindström, jotka kumpainenkin osallistuivat ensimmäiseen koulutukseen.

Aurinkorannikon Saapaskoulutuksessa oikaistaan vähäsen ja 
vedetään hippasen mutkia suoriksi. Suosittelen osallistumaan joka kevät pidettävään koulutukseen, se velvoittaa muutamaan päivystykseen Aurinkorannikolla, jonka jälkeen buutsit saa vetää toisiinkin Saappaisiin.
On upeaa, että sama koulutus pätee missä vaan suomalaisessa kaupungissa, jossa vaan on Saapastoimintaa. Saapaslaiset vetävät 
yhtä köyttä Kajaanista Kruunuhakaan.

Toissa syksynä meistä Saapaslaisista neljä kävimme Partaharjulla Saapaspäivillä jossa tapasimme mahtavia Saapasihmisiä. Osallistuimme Kuopion hiippakunnan järjestämään nuorisotyön seminaariin. Saimme lisäksi käydä tutustumassa Kajaanin Saappaan toimintaan, sen kahvilaan ja kaupungin nuorisotyöhön, sekä ihastuttavaan moottoripajatoimintaan. 

 

Alkuaikojemme Saapaspäivystyksissä etsimme nuoria ja toteutimme metodia -etsivä nuorisotyö- ihan konkreettisesti. Etsimme ja löysimmekin. Mutta Aurinkorannikon nuoret on joko hyvin käyttäytyviä tai hyvin piilossa, sillä emme löytäneet ainakaan mitään varsin vakkareita paikkoja, joissa olisimme voineet olla 
läsnä ja kohdata nuoria takuuvarmasti viikonloppuisin. Etsivässä nuorisotyössä mennään siis nuoren omille huudeille, jossa olemme apuna ja tukena, mutta emme moralisoi tai kritisoi. Olemme läsnä jos tarvitaan, mutta etäämpänä, niin että meidät kuitenkin huomataan, jos aikuisen seuralle on kellään tarvetta.

 

Koska meillä on koko historiamme ajan (kolmisen vuotta) ollut haasteellista löytää riittävästi päivystäjiä, siirryimme kahvilatoimintaan. Päivystäjiä kun aina tarvitaan vähintään kolme. 
Lisäksi ajattelimme, että saamme nuoret kaduilta, rannoilta ja puistoista luoksemme Pacosin Tuvalle. Ostimme sinne Leijonaveljien (Lions Club Torremolinos) avustamana pingispöydän, ison telkkarin ja lautapelejä.
Aina tarjoamme myös jotain syötävän hyvää, kuten pizzaa ja kerran jopa ihanaa lohisoppaa. 

Lauantai-iltaisin (klo 19-23) Pacosin Tuvalla Los Pacosissa kokoontuva Saapaskahvila aloitti toimintansa melkeinpä tasan vuosi sitten. Saapaskahvilassa käy viikoittain yläaste- ja lukioikäisiä nuoria noin parisen kymmentä. Meitä päivystäjiä on noin kymmenen, jotka vuorottelemme lauantai-iltoina, tarvitsemme silti jatkuvasti lisää porukkaa. Homma on täysin vapaa-ehtoista. Palkaksi saa kuitenkin hyvän mielen lisäksi kokemusta olla nuorten kanssa ja kohdata heitä, uusia ystäviä muista päivystäjistä ja aivan 
erilaisen lauantai-illan.

 

  
Lisäinfoa:
http://www.nuortenkeskus.fi/fi/toimintaa/saapas/

Partioleiri Marbellassa

Lumipartion viikonlopun ryhmänohjaajakoulutus eli Rokki -17, järjestettiin Bouganvilla leirintäalueella Marbellassa. Ravintolapäivällinen leirintäalueen omassa ravintolassa ja yöretki Välimeren öiselle rannalle rannalle olivat ihastuttavia.

Kouluttajina meillä oli asiaan perehtyneet lippukuntamme vanhimmista johtajistosta koottu Rämpijät-kokoonpano. Luennot menivät kuin siivillä auringon paisteessa ja askarrellen. Teimme muunmuassa lippukunnallemme iltanuotion. Rämpijä-Ellan johdolla maalasimme lasikulhon ja laitoimme sisään oransseja ledivaloja ja tadaa, iltanotski oli valmis.

Tämä Rok-koulutus saattoi hyvinkin olla lippukuntamme nuoren historian (vuodesta 2010) viides. En nyt tarkkaan muista. Ensimmäinen koulutus oli Cantillanassa Sevillan lähellä ystävämme appelsiinitilalla. Lähdimme sinne suoraan Suomelan pihalta itsenäisyyspäivän lipunnostosta. Nukuimme teltoissa ja taisi olla ensimmäinen, mutta tuskin viimeinen kerta kun heräsimme aamulla teltoistamme, joiden päällä on lumenkaltaista jäähilettä. 

Tämän kokemuksen jälkeen siirryimme mukisematta mökkikoulutuksiin, Decathlonin makuupusseista ei ole telttoihin tammikuussa Espanjassakaan.

Niinpä otimme leirintäalueelta mökit, tällä kertaa viisi. Luksusta tästä Rok-koulutussessiosta tekee sen, että yövymme tosiaan mökeissä emmekä teltoissa sekä syömme päivällisen ravintolassa.

Kun kerroimme meidän alati innokkaille ja aina niin sopeutuville lippukuntalaisillemme, että syömme päivälliseksi espanjalaisten rakastamaa paellaa, ilmeet muuttuivat; toivottavasti tuo oli vitsi? Ilmassa leijui epäuskoisuutta ja hivenen järkytystäkin...

Paellaa silti tilattiin ja hyvin se upposi. Ravintoloitsija paistoi vielä ranskalaisia ja tarjosi regaloksi namuja.

Ravintolasta lähdimme illan pimetessä suunnistamaan läheiselle rannalle ihaillaksemme upeaa tähtitaivasta. Eksyminen kun kuuluu yövaelluksiin, niin sekin suoritettiin kunnialla. Rannalla lauloimme ensin nuotiolauluja ja kuuntelimme kun lippukunnanjohtajamme eli minä (tällä kertaa) luin Robert Baden-Powellin terveiset, jossa hän muistuttaa meitä partiolaisia, jättämään tämän maailman hitusen parempana kuin löysimme sen, sekä muistamaan, että oikea tie onneen on toisten ihmisten onnelliseksi tekeminen.  Näihin sanoihin jäivät ajatuksemme meren kohinaa kuunnellessamme kirkkaan tähtitaivaan alla.

Partiolaiset halusivat itse valmistaa aamupalansa, joten laitoimme aamupalatarpeet pöydälle, josta ne mökkikunnittain haettiin aamua varten. Ihailtavaa omatoimisuutta meidän tulevissa johtajissa! Eikö vaan!

Aamu koitti, aurinko nousi ja partiolaiset heräilivät. Puurot kypsyivät, makuupussit tuulettuivat ja luennot alkoivat. Parin tunnin sähkökatkos muutti lounaan muotoa, muttei se haitannut, tortilla mexicana menee kylmänäkin.

Lopussa laulettiin kadonneet tavarat takaisin ja kaverit auttoivat lauluissa.
(Tämän ihanan tai kamalan, kuinka vaan, rangaistuksen olemme napanneet ystäviltämme Brittilippukunta Arkexplorerseilta. Jos partiolainen jättää tavaroitaan hujan hajan ties minne, ne saa vain laulamalla takaisin)

Sano koo ii ii, sano tee oo äs, sano kii, sano tos, sano kiitos! Kiitos kaikille Lumppareille leiristä!