Montessoripäivä 4

Jos lapset tulevat ajallisesti eri aikaan toimintaan mukaan, joka on mielestäni parempikin, niin ohjaajalla on oivallinen tilaisuus tutustua lapseen ja jutella hänen kanssaan kahdestaan. Ohjaaja neuvoo ystävällisesti lapselle mihin voi jättää repun, kuinka sieltä otetaan eväät esille ja sitten yhdessä viedään ne jääkaappiin. On tärkeää huomioida jokainen lapsi yksilöllisesti kun he saapuvat. Näin heistä tuntuu siltä, että he ovat tervetulleita ja heitä on odotettu.

Tilanteessa, jossa on mukana vanhemmat ja lapsi, joka tulee päivähoitoon tai kerhoon ensimmäistä kertaa, on tärkeää huomioida vain lapsi. Vanhemmat jaksavat kyllä odottaa vuoroaan. Juttelemme vain lapsen kanssa ja kiinnitämme huomiotamme vain hänen tuntemuksiinsa ja asioihinsa. Koitamme rohkaista häntä ystävällisesti ja rauhallisesti mukaan toimintaan. Häneltä voikin heti, kun tavarat, vaatteet ja reput sekä mahdolliset eväät on paikoillaan, tiedustella mistä hän erityisesti pitää. Askarteluista, ompelemisesta, kuviopiirustuksesta vai palikoista. Sitten voimmekin yhdessä hakea hyllyltä kiinnostavan tehtävän ja ottaa se pöydälle. Tämä ensimmäinen homma kannattaa sijoittaa melko lähelle ulko-ovea, eteistä ja siellä olevia vanhempia. Näin takaamme lapselle oivallisen pakotien tiukan paikan tullen.

Aamulla sanotaan hyvää huomenta ja iltapäivällä moikataan, että huomenna taas nähdään. Nämä tervehtimiset ovat tärkeitä taitoja, kuten myös muut kauniit käytöstavat, joissa me ohjaajat olemme aina esimerkillisessä asemassa. Kätteleminenhän olisi aivan superhienoa!

Alkupäivinä kannattaa ottaa askartelua varten tarkoitetulle hyllylle helpohkoja askarteluja, ajatuksena voi olla syksyn värit tai vaikkapa sienet. Mikä onkaan helpompi ja hauskempi askartelu kuin myrkyllinen kärpässieni. Siinä on sopivasti asettelua ja liimailua. Muodon leikkamisenkin voimme jättää myöhempien askartelujen haasteeksi. Tällaiset helpohkot askartelut on myös mukava tapa tutustua. Tässä voi ohjaaja ja lapsi yhdessä puuhastella, jutella ja pohdiskella kuinka päin se sienen jalka paperiin liimataan. Toisaalta muistaen, että kun lapsi sen liimaa jotenkin päin, on sekin oikein päin, eikä sitä tule siinä kohden korjailla. 

Heti alussa kannattaa kiinnittää huomiotaan sellaiseen tuikitärkeään seikkaan kuin lapselle jonkin asian näyttäminen. 

Tätähän me aikuiset teemme paljon, kerromme sanallisesti kuinka tulee tehdä ja sitten samalla näytämme. ”Kanna tarjotinta niin, että pidä kiinni näistä, huomaatko.” Ja lapsi kuuntelee puhettamme ja neuvojamme, muttei katso mitä teemme.

Sen sijaan meidän tulee aina olla hiljaa se hetki, kun me liikkeillämme näytämme lapselle jotain. ”Katso, minä näytän sinulle miten tätä tarjotinta kannetaan, sitten sinä saat kantaa sitä”. Ja sitten näytämme todella tarkasti ja hitaasti mistä kohden tarjotinta otetaan kiinni, jotta se pysyy suorassa ja kuinka rauhallisesti on hyvä kävellä samalla kun kantaa tarjotinta. 

Jos sekoitamme näyttämiseen sekä puheen että liikkeen, lapsi yleensä kuuntelee muttei katso. Sen sijaan jos olemme hiljaa ja näytämme, lapsi katsoo liikkeen tarkasti ja sehän on tärkeintä.

Tämä hiljaa oleminen pätee aina kun lapselle näytetään jotain.

Jos ja kun lapselle ei ole näytetty kuinka esimerkiski tarjotinta kannetaan, hän saattaa kantaa sitä väärin, jolloin esineet tai asiat joita tarjottimella on, kaatuvat tai putoavat lattialle. Tämä aiheuttaa tietenkin harmistusta lapsessa, joskus jopa itkua, pelästymistä ja kiukkua. Mutta tässäkään ei ole hätäpäivää, vaan silloin onkin hyvä hetki harjoitella lattialle pudonneiden tavaroiden siivoamista ja järjestelyä, sekä sormien pinsettiotetta, kun tavaroita tai esineitä järjestellään takaisin tarjottimelle. Kaikki tällainen tekeminen, myös siivoaminen on lapsen työtä, eikä näissä meidän aikuisten mielestä turhissa hommissa kannata kiirehtiä lainkaan. Meillä on myös hyvin aikaa siivota ja laittaa kaikki kauniisti takaisin järjestykseen. Ja harjoitella sitten uudestaan kuinka tarjotinta kannetaan.

Minä tuppaan sanoa lapsille, ettei meillä ole mitään kiirettä, meillä on viisi tuntia aikaa!